COVID-19

Rally Finland ja AKK Sports Oy ottavat vallitsevan COVID-19-tilanteen äärimmäisen vakavasti ja teemme kaikkemme, jotta ralli voidaan järjestää kaikkien kannalta terveysturvallisesti.

Epidemiatilanteen nopeista muutoksista johtuen on sekä FIA:n että Suomen viranomaisten ohjeistuksissa, määräyksissä ja rajoituksissa on odotettavissa muutoksia lyhyilläkin varoitusajoilla. Muutokset voivat olla tiukennuksia, mutta myös lievennyksiä vallitseviin ohjeisiin.

Pyydämme kuitenkin kaikkia Rally Finlandiin saapuvia kilpailijoita, tiimien jäseniä, median edustajia ja muita kilpailun High Density -alueille pääsyä tarvitsevia henkilöitä varautumaan omassa matkasuunnitelmassaan siihen, että heillä on tarvittaessa aikaa ottaa kilpailupaikkakunnalla PCR-testi ja odottaa sen tuloksia (n. 24 h) ennen HD-alueelle pääsyään.

Kilpailun HD-alueen voimassaolo alkaa tiistaina 28.9.2021 klo 00:01 ja sovittujen toimijoiden kanssa päättyy huoltoalueen osalta sunnuntaina 3.10.2021 klo 10.00. Koko huoltoalueen ja kilpailukeskuksen HD-alueen sulku päättyy 3.10.2021 klo 20.00.

Lisätietoja rallin COVID-19 -ohjeistuksista löytyy tältä sivulta, tuoreimmat maahantulorajoitukset löydät osoitteesta www.raja.fi. Ulkomailta tuleville ohjeistus löytyy englanniksi täältä: https://rallyfinland.fi/en/covid-19en/

Secto Automotive Rally Finlandin kaikkien kilpailijoiden, median edustajien ja tiimien edustajien tulee akkreditoitua kilpailuun.

COVID-akkreditointi kilpailijoille ja tiimin jäsenille

Seuraava COVID-19 -akkreditointi koskee kaikkia kuljettajia, tiimin jäseniä, tavarantoimittajia, median edustajia, WRC:n henkilökuntaa, FIA:n henkilökuntaa ja mm. Rally Finlandin HD-alueelle akkreditoitavia henkilöitä. Myös LD-alueille (esim. erikoiskokeet) tulevat median edustajat ja tavarantoimittajat täyttävät lomakkeen, mutta heitä ei tarvitse testata PCR-testillä.

Tämä kysely tulee täyttää henkilökohtaisesti ja se on täytettävä VIIMEISTÄÄN SUNNUNTAINA 19.9.2021 klo 18.00 (17.00 CET).

Pääset täyttämään kyselyn tästä: https://forms.gle/bA9MTxqrScFSzhjA8

Mikäli tulet ulkomailta, muistathan myös lähettää rokotustodistuksesi, todistuksen sairastetusta COVID-19 -taudista tai lähtömaassa otetun PCR-testin tuloksen tämän lomakkeen kautta: https://forms.gle/KgMJpdk4ByuFQxG4A

Pidäthän myös nämä todistukset mukanasi ylittäessäsi rajaa, sillä rajaviranomaiset tulevat niitä kysymään. Myös COVID Centren akkreditoinnissa näitä todistuksia kysytään.

Muista ladata ja täyttää myös FIA:lle menevät dokumentit, jotka pitää lähettää 19.9.2021 klo 18.00 (17.00CET) mennessä osoitteisiin covid-19@autourheilu.fi JA covid19_WRC@fia.com. Commitment form tulee lähettää uusien toimijoiden osalta eli niiden, jotka eivät ole osallistuneet WRC-tapahtumaan COVID-19 -pandemian aikana.

Voit ladata dokumentit alta.

FIA Covered Event Attendee List Template

Commitment Form

COVID-19 testaus

COVID-19 PCR-testaus

Tarvitset HD-alueelle pääsemiseksi PCR-testin, jonka tuloksen tulee olla negatiivinen. Testin tulos EI SAA olla yli 48h vanha kun menet HD-alueelle ja testi tulee olla otettu Suomessa. Saat tämän viestin myöhemmässä kohdassa ja liitteessä ohjeet testiin ilmoittautumiseen.

Secto Automotive Rally Finlandin koronatestauskumppani on 9Lives, joka tuo oman testauspisteen Jyväskylään rallihenkilöstölle. Tämä testauspiste sijaitsee osoitteessa Schaumanin Puistotie 18, Jyväskylä ja aukeaa 26.9.2021, tarkemmat aukioloajat alempana.

Testin tuloksen saapumisessa kestää maksimissaan 24h, joten olethan ajoissa ottamassa testiä. Alla ilmoitetuilla Jyväskylän toimipisteen aukioloajoilla pyritään varmistamaan, että edellisenä päivänä otettu testitulos oikeuttaa sisäänpääsyyn HD-alueelle seuraavana päivänä. Kuitenkin testien analysoinnissa kestää aikaa, joten odotamme teidän ottavan tämän huomioon suunnitellessanne saapumistanne Jyväskylään. Pyrimme varmistamaan sujuvan koronatestauksen ja testien nopean analysoinnin, mutta haluan silti korostaa, että illalla otettujen testien tuloksia ei voida taata aamuksi.

Mikäli sinua mietityttää oma testausaikasi olethan yhteydessä COVID Manager Saku Jokisaloon.

Voit käydä myös muissa 9Livesin pisteissä testissä ennen saapumistasi Jyväskylään ja näin ollen lyhentää testituloksen saapumiseen kuluvaa aikaa.

Muut kuin Jyväskylän testauspisteen paikkakunnat ja aukioloajat löydät täältä: https://korona.9lives.fi/#testauspaikat.

Myös muiden toimijoiden ottamat PCR-testit kelpaavat akkreditointiin, mutta kilpailunjärjestäjän kustannuksella voit käydä VAIN 9Livesin testipisteessä, muissa käyt joko omalla kustannuksellasi tai tarvittaessa käytä julkisen puolen koronatestausta. Testin tulos tulee esittää akkreditoinnissa hakiessasi HD-ranneketta.

Testauksen aukioajat Jyväskylässä:

su 26.9.: 12-20
ma 27.9.: 10-20
ti 28.9.: 10-20
ke 29.9.: 14-20
to 30.9.: 12-16
pe 1.10.: 12-16
la 2.10.: 12-20
su 3.10.: 12-20

Huomioithan aukioloajat ja vasteajan, jotta osaat olla testissä oikeaan aikaan. Ongelmatapauksissa ja kysymyksissä COVID Manager Saku Jokisalo vastaa huolenaiheisiisi

Testien varaaminen ja ostaminen

Voit ostaa koronatestisi ennakkoon alta löytyvän linkin kautta. Yli 15 hengen tiimien ja ryhmien osalta voit kysyä laskutusvaihtoehtoa COVID Managerilta. Saat oston yhteydessä kuitin, josta löydät koodin jota tarvitset testiin ilmoittautumiseen. Laskulla maksettujen testien koodin saat omalta yhteyshenkilöltäsi.

Testin hinta on 125€ (sis. ALV).

Klikkaa tästä ostaaksesi PCR-testin.

Valitse tuotelistasta omaa tiimiäsi tai ryhmääsi koskeva tuote, lisää se ostoskoriin ja toimi kaupan ohjeiden mukaisesti. Maksettuasi saat sähköpostiisi kuitin, josta löydät varaamiseen tarvittavan koodin.

Ohjeet koronatestin varaamiseen

Päästäksesi PCR-testiin sinun täytyy noudattaa alla olevan PDF-ohjetta. Mikäli käyt muualla kuin Jyväskylässä testissä, valitse 9Livesin sivujen testipaikkavalinnasta oikea testauspaikka sekä noudata PDF-ohjeen. Jyväskylässä testeissä käyvät valitsevat ”Muu”. Testiin voit ilmoittautua aikaisintaan 13.9.2021 klo 18.00 alkaen, sillä sitä ennen alla olevat sopimuskoodit eivät toimi.

PDF-ohjeessa ja 9Livesin ilmoittautumissivulla olevan tarvittavan sopimuskoodin saat oman tiimisi/työnantajasi yhteyshenkilöltä.

Luethan huolellisesti seuraavan ohjeen, jonka pääset lataamaan tästä.

Testeihin ilmoittautuminen alkaa 13.9.2021 klo 18.00 (17.00 CET).

HUOM! Käytä tätä suoraa linkkiä testi-ilmoittautumiseen: https://korona.9lives.fi/tuote/pcr-testi/#esitietolomake

Mahdollisten lähtötestien osalta otathan yhteyttä COVID Manager Saku Jokisaloon.

COVID Akkreditointi ja rannekkeen nouto

Testitulos tulee sekä tekstiviestillä, että rekisteröinnissä antamaasi sähköpostisosoitteeseen. Kun olet saanut testituloksesi, tule noutamaan HD-alueen rannekkeesi COVID Centrestä (Schaumanin Puistotie 18, Jyväskylä.

COVID Centren aukioloajat (HUOM! Testauspisteen aukioloajat löytyvät ylempää!)

Su 26.9. klo 16-19
Ma 27.9. klo 10-21
Ti 28.9. klo 9-20
Ke 29.9. klo 9-20
To 30.9. klo 10-20
Pe 1.10. klo 10-16
La 2.10 VAIN SOVITTAESSA
Su 3.10. klo 10-16

Mikäli tarvitset akkreditoinnin normaalien aukioloaikojen ulkopuolella, olethan siis yhteydessä COVID Manager Saku Jokisaloon.

HUOM! Muista, että ranneke tulee olla kädessä aina kun liikut HD-alueella. Mikäli ranneke rikkoontuu, saat uuden COVID Centrestä.

Mikäli havaitset oireita tai saat positiivisen COVID-19 testituloksen

Mikäli sinulla on mitään COVID-19 taudin oireita tai saat positiivisen PCR-testituloksen, täytyy sinun VÄLITTÖMÄSTI eristää itsesi omaan majoituspaikkaansa ja ottaa yhteyttä Secto Automotive Rally Finlandin COVID-19 Manageriin saadaksesi ohjeita. Paikallinen tartuntatautilääkäri määrää tarvittaessa karanteenin.

Yleisiä koronaohjeita

AKK Sports Ltd. ja Secto Automotive Rally Finland noudattavat tarkasti valtionhallinnon ja paikallisten tartuntatautiviranomaisten ohjeita ja määräyksiä. Haluamme tehdä maailman turvallisimman MM-rallin myös poikkeusoloissa.

Suojaa itseäsi ja läheisiäsi koronavirustartunnalta. Alla olevat keinot auttavat ehkäisemään myös uusien virusmuunnosten leviämistä.

  • Jos saat oireita, mene koronatestiin ja pysy muuten kotona.
  • Minimoi kontaktit ja muista turvaväli.
  • Käytä käsidediä!
  • Pese kädet, yski hihaan.
  • Käytä kasvomaskia, kun liikut paikoissa, joissa on muita ihmisiä.
  • Pidä Koronavilkku päällä ja noudata sen ohjeita.

Ohjeet muiden kuin HD-alueen toimijoille

Ulkomailta saapuvien toimijoiden ohjeet löydät englanniksi täältä: https://rallyfinland.fi/en/covid-19en/#LD

Kotimaasta saapuvien median edustajien tulee akkreditoitua yllä olevan linkin kautta ja tulla noutamaan oma rannekkeensa COVID Centrestä. Kotimaasta tulevien muiden kuin HD-alueen toimijoiden ei tarvitse käydä koronatestissä. Odotamme heidän kuitenkin noudattava COVID-ohjeistusta mm. maskien käytöstä tiukasti.

Yhteystiedot

COVID Centren osoite: Schaumanin Puistotie 18, Jyväskylä (B-halli)

COVID testauksen osoite: Schaumanin Puistotie 18, Jyväskylä (Kiviaidan sisäpuolinen parkkipaikka)

COVID Manager Saku Jokisalo, covid-19@autourheilu.fi

Katsojat

HUOM! Katsojien osalta noudatamme Suomen hallituksen, Rajaviranomaisen ja THL:n ohjeita sekä ulkomailta saapuvien, että kotimaisten katsojien osalta. Tarkistathan viimeisimmät Suomeen tulon ehdot Rajaviranomaisen sivuilta: https://raja.fi/korona-info. Tapahtumassa noudatetaan myös OKM:n ja THL:n ohjeistuksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi: https://minedu.fi/-/yleisotilaisuuksissa-huomioitava-alueelliset-paatokset-seka-riittava-hygieniataso

Katsojien ei tarvitse akkreditoitua eikä testata itseään kilpailunjärjestäjän toimesta.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close