Arctic Rally Finlandiin yhtenä uutena pääyhteistyökumppanina mukaan myös M. Rautio Oy. – ”Laitetaan alueellinen hyvä kiertämään!”

Rovaniemellä ensimmäistä kertaa 26.–28.2.2021 järjestettävä MM-ralli, Arctic Rally Finland, saa tukijan alueellisesta elinkeinovaikuttajasta, Markku Rautiosta.

Lapin siltojen rakentajakin tunnettu Markku Rautio on solminut pääyhteistyökumppanuuden Arctic Rally Finlandia järjestävän AKK Sportsin kanssa, tavoitteenaan tuoda elinvoimaistavaa yhteistyötä koko Rovaniemen alueelle.

”Kyseessä on historiallinen tapahtuma ja ainutkertainen mahdollisuus kaikille alueen yrityksille, yhteisöille ja päättäjille. Uskon yhteistyörahan tuovan rovaniemeläisille toimijoille moninkertaisesti hyvää MM-rallin keräämän kansainvälisen julkisuuden ja tulovirtojen kautta. Näen tämän erityisesti yrityksille kaivattuna piristysruiskeena harmaantuneeseen arkeen.”, kuvailee Markku Rautio.

”Kun MM-rallin järjestämiseen kartoitettiin tarvittavia varoja, Markku ilmoittautui heti mukaan neuvotteluihin, rakentaen samalla yhteistyösiltojamme muihinkin paikallisiin organisaatioihin. Tämänkaltainen yhteistyö on arvokasta paitsi meille, myös erinomainen esimerkki alueellisesta elinvoimaisuustoiminnasta.”, iloitsee AKK Sportsin toimitusjohtaja Riku Bitter.

Uuden pääyhteistyökumppanin yritysnimi, M. Rautio Oy, on rovaniemeläisille tuttu erityisesti siltojen rakentamiseen liittyvästä liiketoiminnasta. Yhteistyökumppanuuden myötä M. Raution yritystunnus pääsee esittäytymään helmikuun lopussa kymmenille miljoonille MM-rallilähetysten katsojille niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.

 

Lisätiedot:

M. Rautio Oy / Markku Rautio, , 040-515 0270

AKK Sports Oy / Riku Bitter, , 0400 564 255

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close